Palautepalvelu toimii vajaavaisesti sunnuntaina 22.9. klo 12-16 (19.9.2024 16:00)
Tietokantapäivityksen takia palautepalvelu toimii vajaavaisesti sunnuntaina 22.9. klo 12-16
Pahoittelemme tästä aiheutuvaa haittaa.
Palaute: Joukkoliikenne Föli - Aikataulut ja reitit
Tunniste:
423782
Luontipäivä: 11.9.2024
Luontipäivä: 11.9.2024
Asioin Turusta Paraisille. Reittiopas.foli.fi sivusto kertoi millä bussilla (801) pääsen määränpäähän. Maksoin föli-sovelluksella lipun etukäteen. Pääsin perille. Palatessa Turkuun kuljettaja sanoi, ettei fölilippu käy Paraisilla. Onko mahdollista lisätä reittioppaaseen varoitus tai muistutus, ettei fölilippu käy Paraisille? Nyt kävi tuuri, etten joutunut tarkastajan haaviin. Kuljettaja kertoi myös, että vastuu tiedon hankkimisesta on asiakkaalla.
Käsittely
Tila:
Käsitelty
Hei,
kiitos ehdotuksestanne. Se on toimitettu eteenpäin kehittämistiimillemme.
Osa Fölin liikenteestä jatkaa Föli-kuntien ulkopuolelle, esimerkiksi Paraisille. Ely-keskuksen yhteislinjoilta ei ole hintatietoja saatavilla datana (korvaukset menevät kilometrien mukaan), minkä vuoksi esimerkiksi Paraisille ajavien bussien hintatietoja ei ole lainkaan reittioppaassa näkyvillä.
Sovelluksessa kohdasta Lisää --> Sovellus --> Yleistä lipuista on kerrottu, mitkä kunnat kuuluvat Föliin ja tiedon pitäisi näkyä myös sovelluskaupassa, kun sovelluksen lataa puhelimeen. On kuitenkin totta, että tieto voi olla hieman piilossa. Pahoittelemme aiheutunutta harmia!
Ystävällisin terveisin,
Turun seudun joukkoliikenne Föli